Pintin joulu

 Joulun tärkein asiahan on siis kinkku:

2. Odota tylsistyneenä, milloin sen saa pois uunista.

1. Laita kinkku uuniin

                            
 
 





                                            

4. Ota käyttöön hyvinharjoiteltu kinkunkerjäysilme.

3. Kinkkua leikatessa, ole valmiina jos jotain tippuu!

Joulunodotukseni siis alkoi jo syyskuussa, jolloin Jonna ystävineen järjesti joulukaudenavajaiset. Joulukaudenavajaisiin kuului piparkakkujen leipomista, torttujen syöntiä, glögin juontia, kynttilöiden polttelua ja yhdessä pelailua. Näissä kekkereissä minun roolini ikäväkyllä oli enemmänkin olla sivustaseuraaja. Piparkakkujenkaan leipomiseen en päässyt osallistumaan vaikkakin kovasti olisin niin halunnut. Valmista torttutaikinaa sain sentään hieman maistaa, mutta enemmänkin olisin kyllä ollut valmis ottamaan. Pelailun alkaessa siirryin suosiolla sivuun omalle paikalleni, etten vahingossakaan huitaise pelinappuloita kumoon pienillä töppö-tassuillani.

 Monesti minulle on kerrottu että "JOULU TULEE", en vain oikein käsitä mistä se tulee? Niimpä siis joka kerta juoksen sinne ilmeisemmälle paikalle odottamaan, eli ovelle - sieltä ne tulijat yleensä saapuvat. Ikäväkseni huomasin, että joulu pääsikin livahtamaan sisään aivan huomaamattani. Olenkin tullut siihen tulokseen että olin varmaan lenkillä sen saapuessa, sillä minun vahtivuorollani ei ovesta ainakaan astunut sisään ainuttakaan joulua.
No, pääasia kuitenkin on, että se pääsi sisään.

23. päivä olin murheenmurtama. Innoissani odotin ihmisteni saapumista kotiin, mutta kun he voihdoin tulivat alkoikin pakkaaminen. Suruissani seurasin sivusta kuinka monta kassillista vaatteita pakattiin. Useampi kassi ei voinut tarkoittaa mitään muuta kun useamman päivän reissua, mihinkäs minut sitten laitettaisiin? :( Sitten alkoi kassien kuskaus autoon ja minut sysättiin makuuhuoneeseen suljetun oven taakse, etten pääse livahtamaan. Voi sitä surun määrää. Mutta sitten ovi avautui ja hihnani otettiin esiin. Ymmärsin että pääsisin sittenkin mukaan, ja mikä parasta, kuulin sanan MUMMILA! Siellä tiesin saavani paljon ruokaa ja huomiota.

Eikä arvaukseni tälläkään kertaa mennyt väärin. Lähes heti perille saavuttuamme minut vietiin lenkille. Ja parin tunnin päästä taas uudestaan. Ja kohta taas uudestaan. Toki välissä täytyi tankata, että jaksaa ulkoilla. Jouluni koostui siis lempipuuhistani, syömisestä ja ulkoilusta.
Jonna oli löytänyt eläinkaupasta reseptin koirien piparkakuille ja niitähän mummin oli tietenkin leivottava minulle. Tosin jouluna en niitä kelpuuttanut, halusin jotain lihaisampaa. Kuten esimerkiksi ehdotonta ja ylivoimaisinta herkkuani kinkkua! Tarkasti muistin olla napittamassa jokaista kinkunsyöjää silmiin niin kauan että sain suupalan. Ja tottahan toki suupalan saatuani täytyi napittaa lisää, koska eihän yksi pala kertakaikkiaan vaan riitä!
Eikä mässäily tietenkään ainoastaan kinkkuun jäänyt. Sain syödäkseni niin paljon, etten edes muista mitä kaikkea maistelin.
Siltikin mummi ja pappa olivat sitä mieltä että näen nälkää, eikä minulla itsellänikään olisi ollut siihen vastaan sanomista, jos minulle olisi tarjoiltu vielä vähän lisää herkkupaloja. Yhteen asiaan olen kyllä hieman pettynyt, mutta ensi jouluna aijon korjata tämän vääryyden. Nimittäin minulle oli unohdettu kattaa paikka joulupöytään! Voitteko kuvitella, että jouduin syömään jouluateriani lattialla koiran tavoin?!

Kyllä minun kanssa muistettiin myös leikkiä. Tämänhetkinen lempileikkini alkaa niin, että ensin etsin pienen kumisen sika -lelun suuhuni ja alan murista. Sitten etsin papan jolle käyn muristen esittelemässä (jo suussani aivan märäksi kuolaantunutta)  aarrettani. Leikin kohokohta on se, kun pappa lähtee juoksemaan perässäni ympäri asuntoa!!!  Siinä sitten häntä heiluen peräkanaa juoksemme ympyrää, enkä osaa sanoa kumpi meistä on enemmän innoissaan tästä leikistä. Saan usein hieman etumatkaa oikaisemalla keittiön pöydän alta, koska pappa ei VIELÄ ole suostunut konttaamaan perässä sieltä.

Olin se minäkin osannut kilttinä olla, ainakin lahjojen määrästä päätellen. Tänä vuonna aijon kyllä olla vielä kiltimpänä, sillä Jonna vei vielä voiton lahjojen määrässä, minä tulin hyvänä kakkosena! Suosikki lahjaksi nousi ehdottomasti sinien, pehmeä ja venyvä köysi. Sain myös mm. erilaisia herkkutikkuja ja luita, palloja, retuutettavan oravan, nappuloita, hampaanpuhdistustikkuja ja muita leluja. Tympein lahja oli kyllä Jonnalta saadut menkkapöksyt, en minä housuja toivonut! Kaiken lisäksi ne olivat aivan liian pienet eiväkä mahtuneet edes kiinni..

Kuten kaikki kiva, myös tämä vierailu loppui aikanaan. Neljän mukavan päivän jälkeen oli taas aika pakata laukut ja palata kotiin. Kotona olikin sitten taas totuteltava tympeään arkeen; muutama lenkki päivässä sai riittää, ruokaa tuli ainoastaan ruoka-aikaan ja silloinkin vaan jouluruokiin verrattuna mauttomia nappuloita ja mikä kauheinta, jouduin taas totuttelemaan viettämään päivät yksin ihmisteni ollessa töissä. Toivottavasti minut huolitaan mummilaan taas ensijouluna, kyllä minä ainakin yritin käyttäytyä oikein mallikkaasti.

P.S. Yllä olevassa kuvassa vastaanotan syntymäpäivälahjaani (31.12, jolloin täytin kokonaiset kaksi vuotta) ja toki minulle muistettiin myös laulaa onnittelulaulu, vaikkakin olin kyllä kiinnostuneempi siitä herkkulahjasta jonka jo haistoin papan kädessä, mutta oli maltettava kuunnella laulu kiltisti.

Lahjasaaliini

Syksy saapuu pikkuhiljaa pesääni. Aitaukseni koivun lehdet ovat jo osittain kellastuneet, kynttilöitä on ilmestynyt joka puolelle ja sadeasun käyttö on alkanut.
Ja mikä parasta, hiekkatiellä on lätäköitä vähän väliä!
Varsinkin eilen illalla minulla oli erityisen hauskaa, kun iltalenkin jälkeen Ville unohti kuivata minut ja minä tietysti tiesin tilaisuuteni tulleen ja livahdin kuraisena sänkyyn juuri vaihdetuille lakanoille kierimään, ai että se olikin mukavaa.

Minulle on myös ostettu uusi sohva. Vanha oli niin pieni että kun ensin ihmiseni valtasivat sen, ei minulle jäänyt kuin ahdas rako ja sittenkin piti osittain olla Jonnan tai Villen päällä. Tämä uusi sohva on vaalea, minua on kielletty sotkemasta sitä ja ainakin tähän mennessä olen totellut kuuliaisesti enkä ole astunut kuraisella tassullanikaan sinne.
Tosin siihen tilaongelmaan se sohva ei auttanut. On niin kurjaa olla kaukana muista, joten edelleen etsin itselleni sen kaikkein ahtaimman raon johon voin ängetä ja parhaalla mahdollisella tavalla häiritä muita ja tehdä heidän olo ahtaaksi.
Toisinaan en kuitenkaan halua olla ahtaassa tilassa, silloin asettelen itseni istumaan sellaiseen paikkaan, ettei Jonna näe omalta paikaltaan televisiota.

Toissapäivänä ihmiseni lähtivät kauas Kuopioon asti ostoksille. Minua ei huolittu mukaan, vaan minut vietiin papan luokse hoitoon ja sekös sopi minulle! Siellä sain elämäni ensimmäisen kerran maistaa kuivattua ankkaa ja voi että se olikin hyvää.
Illalla minua tultiin hakemaan kotiin, vaikka olisin minä kyllä vielä toisenkin päivän vierailulla viihtynyt.

Minä ja mummi kuuntelemassa bändiä.

Elokuussa Laukaan kylällä järjestettiin markkinat. Ensin minut jätettiin kotiin, kun jostain ihmiseni taas saivat päähänsä etten muka osaisi olla rauhallisesti siellä ihmisvilinässä.
Pian he kuitenkin tulivat järkiinsä ja hakivat minut mukaan, koska olivat tavanneet kaksi muuta corgia siellä. Emma ja Onni asuivat jossain Leppävedellä, en ollut ennen nähnyt heitä. Emma oli minusta mustasukkainen, se ei olisi halunnut antaa minun leikkiä Onnin kanssa.
Markkinoilla esiintyi myös papan bändi, jota sitten rauhoituin kuuntelemaan.
Kuunteluhetkeni kuitenkin keskeytettiin kun kylän juoppo tuli tökkimään minua haisevilla käsillään. En antanut hänen koskea kauniiseen turkkiini, vaan piilouduin penkin alle.
Minulle luvattiin valjaat, joilla on mukavampi lenkkeillä. Innoissani olin kipittämässä eläinkauppaan sovittamaan, mutta se olikin sujettu. Enkä ole vielä tähänkään päivään mennessä niitä valjaita saanut...


Jonnalla on vähän kipeä olo, olisikohan syysflunssa tulossa. Minä ainakin toivon että nousisi oikein kova kuume niin ei tarvitsisi olla päivällä yksin kotona! Tänään myös jatkuu Salkkareiden uudet jaksot, en malta odottaa iltaa, selviävätköhän Sieviset siitä kolarista...

Mökkeilyä

Nyt on taas puhti juostu pois vähäksi aikaa, pääsin nimittäin mökille.

Päivän paistattelua laiturilla

Perjantaipäivä meni hyvin hitaasti, jouduimme Villen kanssa odottamaan ilta kymmeneen asti että Jonna pääsee töistä ja voimme lähteä matkaan. Sitten vielä pitkä ja tylsä autossa istuminen... Vihdoin kello 23.30 olimme perillä määränpäässä ja pääsin hyppäämän autosta. En tiennyt minne olisin mennyt, niin paljon oli tutkittavaa! Kello oli kuitenkin jo paljon ja pitkä päivä oli takana, joten pian täytyi alkaa nukkumaan. Minun ihmiset menivät parvelle nukkumaan, minua sinne ei otettu, en muka olisi osannut kiivetä niitä rappuja. Päädyin sitten sohvalle nukkumaan, koska siitä oli suora näköyhteys perheeseeni, siinä minä kärppänä vahtasin ja heti kun kuulin jonkun vähäkin kääntävän kylkeä olin valmiina toivottamaan hyvät huomenet. Mutta aamuun oli pitkä aika, monta kertaa kerkesin yön aikana innostua turhaan...





Seuraavana aamuna pääsin heti herättyäni naapurimökille moikkaamaan sukulaisia. Löytyi sieltä mukava leikkikaverikin minulle, nimittäin Jonnan serkku, jonka kanssa juoksimme ympäri mökin pihamaata. Virtaa minulla oli niin paljon että en paljoa rapsuteltavaksi malttanut pysähtyä.











Sitten Jonna ja Ville päättivät lähteä ajelulle, siitä ideasta minä en oikein innostunut, niin paljon olisi ollut tilaa temmeltää, mutta minut vaan pakotettiin autoon.
Illalla saunottiin. Tälläkertaa minäkin pääsin mökin saunaan ihan lauteille asti, ihan ylimmälle en kuitenkaan uskaltautunut. Ja olin myös niin arkajalka että uiminenkin jäi väliin.

Uskaltaisikohan sitä pulahtaa...

Saunasta tultuamme mökin pihalla harhaili pörröinen musta otus, lähemmin tarkasteltuna se osottautui koiraksi. Sen kanssa oli hetken aikaa kiva juoksennella, mutta sekin ilo loppui lyhyeen kun minut laitettiin sisälle. Ihmiseni olivat saaneet jostain päähänsä että saattaisin karata kauas sen kanssa. Pah, aina epäilemässä pahinta minusta. Katselin vielä kauan ikkunasta kun tuo tuntematon juoksenteli Minun reviirilläni, se ei millään tajunnut lähteä kotiin.

Sunnuntaina ihmiseni alkoivat jo päivällä siivoilemaan ja pakkailemaan. Kyllä me olisimme vielä kauemminkin viihtyneet, veneilemäänkään emme kerenneet... Paluumatkalla kävimme kahvittelemassa Mummun luona ja tippuipa pöydästä minullekin pari mansikkaa. Mummu olisi syöttänyt minulle vaikka kaikki pöydän antimet, mutta Jonna taas pilasi kaiken ja sanoi ettei minulla muka ole nälkä !!!

Taas on paljon tapahtunut, enkä ole kerennyt kirjoitella.
Viimeisimpänä reissu mökille. Sunnuntai-iltana, kun Ville tuli töistä lähdimme ajelemaan Lankamaalle mökille. Sitä ennen olin saanut viettää päivän mummilan takapihalla vapaana juoksennellen ja leikkien, en viitsinyt karatakaan kun vain pari vaivaista kertaa ja sillonkin olin niin kiltillä tuulella että suostuin palaamaan takaisin heti kun minua huudettiin.

Mummilan matolla löhöilyä

Matka mökille oli pitkä ja töyssyinen, päätin, että turvallisin paikka matkustaa on takapenkkien jalkotila. Vielä varmuuden vuoksi pää työnnettynä pieneen rakoon takapenkin ja oven väliin.
Voi sitä riemun määrää, kun sainkin hypätä autosta ulos ilman hihnaa! Oli tilaa juosta niin paljon kuin vain jaksaa! Pian minulle kerrottiin, että sauna on laitettu lämpenemään ja kohta pääsen löylyyn, malttamattomana odotin sitä. Kunnes sitten Villen päivystyspuhelin soi ja minut laitettiin uudestaan autoon, enkä tiennyt miksi lähdimme pois. Myöhemmin minulle selvisi, että Villen työpaikalla oli tullut ongelmia ja hän joutui lähtemään päivystysvuoroon. Jouduin istumaan autossa kaksi pitkää tuntia ennen, kuin pääsin vihdoin takaisin mökille temmeltämään. 

Tällä reissulla tyydyin vain kahlailemaan, uimaan en halunnut mennä. Ainahan minulle kuitenkin sattuu ja tapahtuu, joten tottakai minä tipahdin veteen yrittäessäni tasapainotella ohuen laudanpalan päällä joka oli vedessä. Säikähdin putoamista niin kovasti että jouduin ihan umpisukkeloksiin, jopa korvat ja nenänpääni kastuivat. Toivottavasti minulle ei tule korvatulehdusta...

Tässä minun lempileluni

Seuraavana päivänä lähdin ihmisteni kanssa kävelylle läheisille mökkiteille. Siellä minä kyllä tykkäsin uida - nimittäin ojissa, joiden vesi oli mustanaan liasta, ai että se oli mukavaa! Ja sen jälkeen tietysti menin kuivaamaan turkkini sängylle ennen kun minua ehdittiin kieltää (joskus yllätän jopa itseni oveluudellani).
Tiistiaina lähdimme pois jo aamupäivästä. Minä olisin vielä viihtynyt mökillä vaikka miten monta päivää tahansa, mutta Villen täytyi lähteä hakemaan uutta autoa meille Kauhajoelta. Sain nukkua koko päivän yksin kotona, se olikin tarpeen sillä olin kovin väsynyt monen päivän temmeltämisestä.

Ylihuomenna on kuulemma Jonnan valmistujaisjuhlat ja siellä aijon kerätä oikein paljon huomioita ja rapsutuksia, toivottavasti onnistuisin myös nuolemaan jonkun pahaa-aavistamattoman juhlavieraan naaman!!

Ja näin sillä leikitään!

Hauskaa Vappua !!!

Lumet ovat sulaneet kohisten, innokkaana olen tutustunut kaikkiin uusiin kevään hajuihin ja olenpa minä jo pari leskenlehteäkin nähnyt. Matokuuri minut huijattiin syömään, pillerit oli kiedottu kinkunpalan sisään jonka minä söin mukamas palkkiona jostain tempusta, taidan olla vähän ahne kun en huomannut mitään...

Nyt vaan odottelen viimeistenkin lumien sulamista takapihalta, jotta minulle päästään pystyttämään sinne aitaus jossa saan temmeltää.

Lits Läts

Aamulla kun Jonna lähti kouluun ja Ville töhin minä päätin hiipiä sohvalle laukun luokse, josta löysin tamppoonirasian. Ne sitten vasta mukavia ovatkin, niissä on niin paljon nyhdettävää pumpulia! Kuten tavallista, Jonnan tullessa koulusta menin häntä heiluen ovelle vastaan, näin varmistin mukavan vastaanoton ja monet rapsutukset. Vasta myöhemmin pieni tihutyöni huomattiin, silloin esitin jo etten muista koko asiaa mistä moiset pumpulikasat ovat tulleet, joten säästyin toruilta. Ah, kuinka olenkaan ovela!

On minulla sadetakkikin, mutta se ei suojaa masua ja tassuja.

Illemmalla koin mukavan yllätyksen, kun ukki tuli käymään. Harmi vain että hän viipyi niin vähän aikaa, onneksi kuitenkin sen vähänkin ajan minä sain olla kokoajan huomion keskipisteenä.

Sen jälkeen pääsin pitkälle lenkille, voi sitä kuralätäköiden määrää! Nyt olen oivaltanut niiden mukavuuden. Ennen kiersin kaikki lätäköt hölmöyttäni kaukaa, en tajunnut miten mukava on sotkea. Lits Läts vain kuului kun tepsuttelin menemään märällä hiekkatiellä.
Kyllä siitä sitten sotkuakin syntyi... Kotiin tullessani huomasin joutuvani pesulle, harkitsin uudelleen ja tulin siihen tulokseen, että ehkä lätäköissä pomppimisen olisi voinut jättää vähemmälle, jos sillä olisi voinut välttää kylvyn. No, ei auttanut anova koiranpentukatsekaan, suihkuun minut vietiin mitään kyselemättä.

Suihkun jälkeen oli kiire saada oma haju takaisin. Kierin kotini jokaisella matolla ja taisin minä pienen märän läntin sohvallekkin käydä jättämässä. Ajattelin sitten, että ehkä saan hajuni paremmin takaisin, jos myllerrän olohuoneen maton alle. Ehkä se vähän auttoikin, mutta kuulemma näytin tyhmältä maton alle könytessäni.
Loppuillan aijon viettää sohvalla Jonnan ja Villen välissä Salkkareita ja Viidakon tähtösiä katsellen.

Kuva on otettu vuosi sitten mökkireissulla, kun lämmittelin takkatulen ääressä.

Mämmiset terveiset!

 Viimeaikoina olen ollut aika laiska bloggaaja, pahoittelut siitä. Puolustukseksi kuitenkin voin kertoa, ettei se ole lainkaan minun vikani, vaan tästä kaikesta syytän Jonnaa. Ymmärrettävistä syistä tarvitsen hieman apua blogitekstieni julkaisussa ja vaikka olisin innokkaasti ollut monena päivänä kertomassa kuulumisiani, Jonna ei ole auttanut niiden julkaisemisessa. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet hyvin kiireisiä, nimittäin Jonnan täytyi saada opinnäytetyö kasaan ja kokeita oli paljon, niimpä minun blogiharrastukseni jäi toissijaiseksi asiaksi.

mulkoilua...

Mutta nyt kuulumisiini. Päiväni kuluvat oikein makoisasti loikoillen ja nauttien hiljaisuudesta, nimittäin Jonnan sairasloma loppui ja taas alkoi koulunkäynti ja Villekin on päivät pois kotoa. Minun tehtäväkseni siis jää ottaa rennosti ja kerätä voimia päivän ajan, jotta jaksan olla innokkaana ottamassa perhettäni vastaan kun he saapuvat kotiin. Joskus kuulemma kerään voimia vähän liikaakin ja sitten innostukseni menee vähän yli, mutta on niin kivaa saada seuraa pitkän ja yksinäisen päivän jälkeen!
Kiltistikin olen muistanut olla. Yhden kirjekuoren olen vain silpunnut, mutta oma vika, mitäs jättivät sen eteisen lattialle!

Uudeksi lempipaikakseni on muodotunut makuuhuoneen sängynalunen, siellä minä nykyään vietän paljon aikaa, siellä on mukavan viileää ja rauhallista ja sieltä kuulee heti, jos joku on ovella.
Harmittaa vaan, kun päivän ajaksi makuuhuoneen ovi laitetaan aina kiinni, enkä pääse sinne. Joku varmaan luulee että voisin innostua leikkimään Jonnan rakkaalla pehmolampaalla ja -koiralla. Pah sanon minä, on minulla omatkin leluni!

Eilen oli taas jännittävä päivä. Aamu alkoi siivuousurakalla Jonnan kanssa, kun odotimme Villeä töistä kotiin. Tapani mukaan minä toimin työnjohtajana. Se on muuten oikein kivaa hommaa, mutta imuri on hieman pelottava, miksi sen täytyy huutaa niin kovaa? Eikö vähempikin riittäisi?
Jossain vaiheessa päivää aloin aistimaan odotusta ja tiesin, että kohta Ville saapuu kotiin, silloin juoksin makuuhuoneen sängylle, jotta yletyin ikkunasta vahtimaan, milloin Ville tulee. Tottahan toki minä tunnistan Villen nimen, joten tiesin ketä odottaa, kun Jonna kertoi minulle.

Sitten oli vuorossa sauna. Tiedän myös sen, mitä tapahtuu kun minulta kysytään, että "lähteekö Lyyti löylyihin", silloin minulla on tapana juosta saunan ovelle odottamaan, jotta kerkeän ensimmäisenä valita parhaan paikan. Saunassa on mukavaa, mutta kastumisesta en tykkää lainkaan. Saunaan juostessani en muistanut varoa suihkua ja pääni kastui, se oli kamalaa!

Lauantai-iltana Jonna ja Ville olivat käyneet ostamassa suklaamunia virpojille. Mutta mitä kummaa ne virpojat ovat, en ole koskaan tavannut sellaista? Jännityksellä odotin suraavaa aamua, jospa tapaisin elämäni ensimmäisen virpojan. Mutta ei. Tottakai olin juuri silloin Villen kanssa aamulenkillä kun meidän pääsiäisen ainoat virpojat kävivät. Keittiön pöydälle oli ilmestynyt pari värikästä risua, mutta edelleenkään en tiedä mitä ne virpojat oikein ovat. Tekisi mieli jyrsiä ne risut!

Toisinaan minut pakotetaan tekemään jotain typerää, kuten poseeraamaan minuuttitolkulla hölmön krääsän keskellä.