Syksy saapuu pikkuhiljaa pesääni. Aitaukseni koivun lehdet ovat jo osittain kellastuneet, kynttilöitä on ilmestynyt joka puolelle ja sadeasun käyttö on alkanut.
Ja mikä parasta, hiekkatiellä on lätäköitä vähän väliä!
Varsinkin eilen illalla minulla oli erityisen hauskaa, kun iltalenkin jälkeen Ville unohti kuivata minut ja minä tietysti tiesin tilaisuuteni tulleen ja livahdin kuraisena sänkyyn juuri vaihdetuille lakanoille kierimään, ai että se olikin mukavaa.

Minulle on myös ostettu uusi sohva. Vanha oli niin pieni että kun ensin ihmiseni valtasivat sen, ei minulle jäänyt kuin ahdas rako ja sittenkin piti osittain olla Jonnan tai Villen päällä. Tämä uusi sohva on vaalea, minua on kielletty sotkemasta sitä ja ainakin tähän mennessä olen totellut kuuliaisesti enkä ole astunut kuraisella tassullanikaan sinne.
Tosin siihen tilaongelmaan se sohva ei auttanut. On niin kurjaa olla kaukana muista, joten edelleen etsin itselleni sen kaikkein ahtaimman raon johon voin ängetä ja parhaalla mahdollisella tavalla häiritä muita ja tehdä heidän olo ahtaaksi.
Toisinaan en kuitenkaan halua olla ahtaassa tilassa, silloin asettelen itseni istumaan sellaiseen paikkaan, ettei Jonna näe omalta paikaltaan televisiota.

Toissapäivänä ihmiseni lähtivät kauas Kuopioon asti ostoksille. Minua ei huolittu mukaan, vaan minut vietiin papan luokse hoitoon ja sekös sopi minulle! Siellä sain elämäni ensimmäisen kerran maistaa kuivattua ankkaa ja voi että se olikin hyvää.
Illalla minua tultiin hakemaan kotiin, vaikka olisin minä kyllä vielä toisenkin päivän vierailulla viihtynyt.

Minä ja mummi kuuntelemassa bändiä.

Elokuussa Laukaan kylällä järjestettiin markkinat. Ensin minut jätettiin kotiin, kun jostain ihmiseni taas saivat päähänsä etten muka osaisi olla rauhallisesti siellä ihmisvilinässä.
Pian he kuitenkin tulivat järkiinsä ja hakivat minut mukaan, koska olivat tavanneet kaksi muuta corgia siellä. Emma ja Onni asuivat jossain Leppävedellä, en ollut ennen nähnyt heitä. Emma oli minusta mustasukkainen, se ei olisi halunnut antaa minun leikkiä Onnin kanssa.
Markkinoilla esiintyi myös papan bändi, jota sitten rauhoituin kuuntelemaan.
Kuunteluhetkeni kuitenkin keskeytettiin kun kylän juoppo tuli tökkimään minua haisevilla käsillään. En antanut hänen koskea kauniiseen turkkiini, vaan piilouduin penkin alle.
Minulle luvattiin valjaat, joilla on mukavampi lenkkeillä. Innoissani olin kipittämässä eläinkauppaan sovittamaan, mutta se olikin sujettu. Enkä ole vielä tähänkään päivään mennessä niitä valjaita saanut...


Jonnalla on vähän kipeä olo, olisikohan syysflunssa tulossa. Minä ainakin toivon että nousisi oikein kova kuume niin ei tarvitsisi olla päivällä yksin kotona! Tänään myös jatkuu Salkkareiden uudet jaksot, en malta odottaa iltaa, selviävätköhän Sieviset siitä kolarista...

Mökkeilyä

Nyt on taas puhti juostu pois vähäksi aikaa, pääsin nimittäin mökille.

Päivän paistattelua laiturilla

Perjantaipäivä meni hyvin hitaasti, jouduimme Villen kanssa odottamaan ilta kymmeneen asti että Jonna pääsee töistä ja voimme lähteä matkaan. Sitten vielä pitkä ja tylsä autossa istuminen... Vihdoin kello 23.30 olimme perillä määränpäässä ja pääsin hyppäämän autosta. En tiennyt minne olisin mennyt, niin paljon oli tutkittavaa! Kello oli kuitenkin jo paljon ja pitkä päivä oli takana, joten pian täytyi alkaa nukkumaan. Minun ihmiset menivät parvelle nukkumaan, minua sinne ei otettu, en muka olisi osannut kiivetä niitä rappuja. Päädyin sitten sohvalle nukkumaan, koska siitä oli suora näköyhteys perheeseeni, siinä minä kärppänä vahtasin ja heti kun kuulin jonkun vähäkin kääntävän kylkeä olin valmiina toivottamaan hyvät huomenet. Mutta aamuun oli pitkä aika, monta kertaa kerkesin yön aikana innostua turhaan...





Seuraavana aamuna pääsin heti herättyäni naapurimökille moikkaamaan sukulaisia. Löytyi sieltä mukava leikkikaverikin minulle, nimittäin Jonnan serkku, jonka kanssa juoksimme ympäri mökin pihamaata. Virtaa minulla oli niin paljon että en paljoa rapsuteltavaksi malttanut pysähtyä.











Sitten Jonna ja Ville päättivät lähteä ajelulle, siitä ideasta minä en oikein innostunut, niin paljon olisi ollut tilaa temmeltää, mutta minut vaan pakotettiin autoon.
Illalla saunottiin. Tälläkertaa minäkin pääsin mökin saunaan ihan lauteille asti, ihan ylimmälle en kuitenkaan uskaltautunut. Ja olin myös niin arkajalka että uiminenkin jäi väliin.

Uskaltaisikohan sitä pulahtaa...

Saunasta tultuamme mökin pihalla harhaili pörröinen musta otus, lähemmin tarkasteltuna se osottautui koiraksi. Sen kanssa oli hetken aikaa kiva juoksennella, mutta sekin ilo loppui lyhyeen kun minut laitettiin sisälle. Ihmiseni olivat saaneet jostain päähänsä että saattaisin karata kauas sen kanssa. Pah, aina epäilemässä pahinta minusta. Katselin vielä kauan ikkunasta kun tuo tuntematon juoksenteli Minun reviirilläni, se ei millään tajunnut lähteä kotiin.

Sunnuntaina ihmiseni alkoivat jo päivällä siivoilemaan ja pakkailemaan. Kyllä me olisimme vielä kauemminkin viihtyneet, veneilemäänkään emme kerenneet... Paluumatkalla kävimme kahvittelemassa Mummun luona ja tippuipa pöydästä minullekin pari mansikkaa. Mummu olisi syöttänyt minulle vaikka kaikki pöydän antimet, mutta Jonna taas pilasi kaiken ja sanoi ettei minulla muka ole nälkä !!!

Taas on paljon tapahtunut, enkä ole kerennyt kirjoitella.
Viimeisimpänä reissu mökille. Sunnuntai-iltana, kun Ville tuli töistä lähdimme ajelemaan Lankamaalle mökille. Sitä ennen olin saanut viettää päivän mummilan takapihalla vapaana juoksennellen ja leikkien, en viitsinyt karatakaan kun vain pari vaivaista kertaa ja sillonkin olin niin kiltillä tuulella että suostuin palaamaan takaisin heti kun minua huudettiin.

Mummilan matolla löhöilyä

Matka mökille oli pitkä ja töyssyinen, päätin, että turvallisin paikka matkustaa on takapenkkien jalkotila. Vielä varmuuden vuoksi pää työnnettynä pieneen rakoon takapenkin ja oven väliin.
Voi sitä riemun määrää, kun sainkin hypätä autosta ulos ilman hihnaa! Oli tilaa juosta niin paljon kuin vain jaksaa! Pian minulle kerrottiin, että sauna on laitettu lämpenemään ja kohta pääsen löylyyn, malttamattomana odotin sitä. Kunnes sitten Villen päivystyspuhelin soi ja minut laitettiin uudestaan autoon, enkä tiennyt miksi lähdimme pois. Myöhemmin minulle selvisi, että Villen työpaikalla oli tullut ongelmia ja hän joutui lähtemään päivystysvuoroon. Jouduin istumaan autossa kaksi pitkää tuntia ennen, kuin pääsin vihdoin takaisin mökille temmeltämään. 

Tällä reissulla tyydyin vain kahlailemaan, uimaan en halunnut mennä. Ainahan minulle kuitenkin sattuu ja tapahtuu, joten tottakai minä tipahdin veteen yrittäessäni tasapainotella ohuen laudanpalan päällä joka oli vedessä. Säikähdin putoamista niin kovasti että jouduin ihan umpisukkeloksiin, jopa korvat ja nenänpääni kastuivat. Toivottavasti minulle ei tule korvatulehdusta...

Tässä minun lempileluni

Seuraavana päivänä lähdin ihmisteni kanssa kävelylle läheisille mökkiteille. Siellä minä kyllä tykkäsin uida - nimittäin ojissa, joiden vesi oli mustanaan liasta, ai että se oli mukavaa! Ja sen jälkeen tietysti menin kuivaamaan turkkini sängylle ennen kun minua ehdittiin kieltää (joskus yllätän jopa itseni oveluudellani).
Tiistiaina lähdimme pois jo aamupäivästä. Minä olisin vielä viihtynyt mökillä vaikka miten monta päivää tahansa, mutta Villen täytyi lähteä hakemaan uutta autoa meille Kauhajoelta. Sain nukkua koko päivän yksin kotona, se olikin tarpeen sillä olin kovin väsynyt monen päivän temmeltämisestä.

Ylihuomenna on kuulemma Jonnan valmistujaisjuhlat ja siellä aijon kerätä oikein paljon huomioita ja rapsutuksia, toivottavasti onnistuisin myös nuolemaan jonkun pahaa-aavistamattoman juhlavieraan naaman!!

Ja näin sillä leikitään!

Hauskaa Vappua !!!

Lumet ovat sulaneet kohisten, innokkaana olen tutustunut kaikkiin uusiin kevään hajuihin ja olenpa minä jo pari leskenlehteäkin nähnyt. Matokuuri minut huijattiin syömään, pillerit oli kiedottu kinkunpalan sisään jonka minä söin mukamas palkkiona jostain tempusta, taidan olla vähän ahne kun en huomannut mitään...

Nyt vaan odottelen viimeistenkin lumien sulamista takapihalta, jotta minulle päästään pystyttämään sinne aitaus jossa saan temmeltää.

Lits Läts

Aamulla kun Jonna lähti kouluun ja Ville töhin minä päätin hiipiä sohvalle laukun luokse, josta löysin tamppoonirasian. Ne sitten vasta mukavia ovatkin, niissä on niin paljon nyhdettävää pumpulia! Kuten tavallista, Jonnan tullessa koulusta menin häntä heiluen ovelle vastaan, näin varmistin mukavan vastaanoton ja monet rapsutukset. Vasta myöhemmin pieni tihutyöni huomattiin, silloin esitin jo etten muista koko asiaa mistä moiset pumpulikasat ovat tulleet, joten säästyin toruilta. Ah, kuinka olenkaan ovela!

On minulla sadetakkikin, mutta se ei suojaa masua ja tassuja.

Illemmalla koin mukavan yllätyksen, kun ukki tuli käymään. Harmi vain että hän viipyi niin vähän aikaa, onneksi kuitenkin sen vähänkin ajan minä sain olla kokoajan huomion keskipisteenä.

Sen jälkeen pääsin pitkälle lenkille, voi sitä kuralätäköiden määrää! Nyt olen oivaltanut niiden mukavuuden. Ennen kiersin kaikki lätäköt hölmöyttäni kaukaa, en tajunnut miten mukava on sotkea. Lits Läts vain kuului kun tepsuttelin menemään märällä hiekkatiellä.
Kyllä siitä sitten sotkuakin syntyi... Kotiin tullessani huomasin joutuvani pesulle, harkitsin uudelleen ja tulin siihen tulokseen, että ehkä lätäköissä pomppimisen olisi voinut jättää vähemmälle, jos sillä olisi voinut välttää kylvyn. No, ei auttanut anova koiranpentukatsekaan, suihkuun minut vietiin mitään kyselemättä.

Suihkun jälkeen oli kiire saada oma haju takaisin. Kierin kotini jokaisella matolla ja taisin minä pienen märän läntin sohvallekkin käydä jättämässä. Ajattelin sitten, että ehkä saan hajuni paremmin takaisin, jos myllerrän olohuoneen maton alle. Ehkä se vähän auttoikin, mutta kuulemma näytin tyhmältä maton alle könytessäni.
Loppuillan aijon viettää sohvalla Jonnan ja Villen välissä Salkkareita ja Viidakon tähtösiä katsellen.

Kuva on otettu vuosi sitten mökkireissulla, kun lämmittelin takkatulen ääressä.

Mämmiset terveiset!

 Viimeaikoina olen ollut aika laiska bloggaaja, pahoittelut siitä. Puolustukseksi kuitenkin voin kertoa, ettei se ole lainkaan minun vikani, vaan tästä kaikesta syytän Jonnaa. Ymmärrettävistä syistä tarvitsen hieman apua blogitekstieni julkaisussa ja vaikka olisin innokkaasti ollut monena päivänä kertomassa kuulumisiani, Jonna ei ole auttanut niiden julkaisemisessa. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet hyvin kiireisiä, nimittäin Jonnan täytyi saada opinnäytetyö kasaan ja kokeita oli paljon, niimpä minun blogiharrastukseni jäi toissijaiseksi asiaksi.

mulkoilua...

Mutta nyt kuulumisiini. Päiväni kuluvat oikein makoisasti loikoillen ja nauttien hiljaisuudesta, nimittäin Jonnan sairasloma loppui ja taas alkoi koulunkäynti ja Villekin on päivät pois kotoa. Minun tehtäväkseni siis jää ottaa rennosti ja kerätä voimia päivän ajan, jotta jaksan olla innokkaana ottamassa perhettäni vastaan kun he saapuvat kotiin. Joskus kuulemma kerään voimia vähän liikaakin ja sitten innostukseni menee vähän yli, mutta on niin kivaa saada seuraa pitkän ja yksinäisen päivän jälkeen!
Kiltistikin olen muistanut olla. Yhden kirjekuoren olen vain silpunnut, mutta oma vika, mitäs jättivät sen eteisen lattialle!

Uudeksi lempipaikakseni on muodotunut makuuhuoneen sängynalunen, siellä minä nykyään vietän paljon aikaa, siellä on mukavan viileää ja rauhallista ja sieltä kuulee heti, jos joku on ovella.
Harmittaa vaan, kun päivän ajaksi makuuhuoneen ovi laitetaan aina kiinni, enkä pääse sinne. Joku varmaan luulee että voisin innostua leikkimään Jonnan rakkaalla pehmolampaalla ja -koiralla. Pah sanon minä, on minulla omatkin leluni!

Eilen oli taas jännittävä päivä. Aamu alkoi siivuousurakalla Jonnan kanssa, kun odotimme Villeä töistä kotiin. Tapani mukaan minä toimin työnjohtajana. Se on muuten oikein kivaa hommaa, mutta imuri on hieman pelottava, miksi sen täytyy huutaa niin kovaa? Eikö vähempikin riittäisi?
Jossain vaiheessa päivää aloin aistimaan odotusta ja tiesin, että kohta Ville saapuu kotiin, silloin juoksin makuuhuoneen sängylle, jotta yletyin ikkunasta vahtimaan, milloin Ville tulee. Tottahan toki minä tunnistan Villen nimen, joten tiesin ketä odottaa, kun Jonna kertoi minulle.

Sitten oli vuorossa sauna. Tiedän myös sen, mitä tapahtuu kun minulta kysytään, että "lähteekö Lyyti löylyihin", silloin minulla on tapana juosta saunan ovelle odottamaan, jotta kerkeän ensimmäisenä valita parhaan paikan. Saunassa on mukavaa, mutta kastumisesta en tykkää lainkaan. Saunaan juostessani en muistanut varoa suihkua ja pääni kastui, se oli kamalaa!

Lauantai-iltana Jonna ja Ville olivat käyneet ostamassa suklaamunia virpojille. Mutta mitä kummaa ne virpojat ovat, en ole koskaan tavannut sellaista? Jännityksellä odotin suraavaa aamua, jospa tapaisin elämäni ensimmäisen virpojan. Mutta ei. Tottakai olin juuri silloin Villen kanssa aamulenkillä kun meidän pääsiäisen ainoat virpojat kävivät. Keittiön pöydälle oli ilmestynyt pari värikästä risua, mutta edelleenkään en tiedä mitä ne virpojat oikein ovat. Tekisi mieli jyrsiä ne risut!

Toisinaan minut pakotetaan tekemään jotain typerää, kuten poseeraamaan minuuttitolkulla hölmön krääsän keskellä.

Ystäväni Emma

Ajattelin tulla raportoimaan teille päivästäni, sain nimittäin uuden ystävän.
Aamu alkoi samalla tavalla kuin aina ennenkin, herätessäni en aavistanutkaan, että tänään voisin tavata jotain niin suloista ja ruttuista.

Päivä oli tylsä, Jonna oli koulussa ja Villekään ei ollut kotona, joten vietin aamupäivän löhöillen. Ennen tämä olisi  ollut oiva tilaisuus tuhota kasa papereita tai vaikkapa syödä seinää, mutta nykyään olen aikuistunut enkä enää jaksa innostua sellaisista lasten hömpötyksistä, olenhan jo yli vuoden vanhakin!

Aika meni kuitenkin nopeasti ja kohta jo kuulinkin ääniä ovelta ja iloisesti juoksin ottamaan vastaan ihmisiäni.
Hetken päästä ovella oli taas joku, minulla ei ollut aavistustakaan kuka se saattaisi olla. Oven avautuessa näin jotain kummallista.
Se oli pieni, sen jalat olivat kaukana toisistaan, sen kuono oli lytyssä, se oli mahdottoman ruttuinen ja mikä kummallisinta - ei häntää laisinkaan! Mikä se oikein oli ja miten siihen tulisi suhtautua?
Minulle kerrottiin sen olevan uusi ystäväni Emma. Tarkemmin tutukailtuani tulin siihen tulokseen, että Emma oli englanninbulldoggi ja aika nuorikin vielä, vasta muutaman hassun kuukauden ikäinen.
Alkuun olin melko mustasukkainen siitä, että joku toinen tulee ja vie ihmisteni huomion, vielä omassa kodissani! Alun välien selvittelyjen jälkeen pääsimme kuitenkin jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen ja annoin Emman jopa lainata luutani.

Välillä, kun temuamisemme sisällä alkoi kyllästyttää ihmisiäni, pääsimme takapihalle temmeltämään. Siellä Emma oli varsin tylsää seuraa. Se löysin seinän nurkasta suuren lumilapion, jonka kanssa se sitten leikki mieluummin kun minun. Ajattelin, että se on vähän sekaisin päästään, eihän kukaan täysijärkinen pure ja hauku Lapiolle? Eihän? Pari pientä murhadusta vielä ymmärtäisin, mutta että lapion kanssa jaksetaan viettää koko ulkoiluaika. Näky oli mielestäni niin huvittava, että käskin Jonnaa ottamaan siitä videokuvaa, jonka voitte katsoa kirjoitukseni alareunasta. (Mummille tiedoksi, se tapahtuu painamalla ruudun alareunassa olevaa kolmiota (eli Play-nappia) ja laita myös äänet koneeseen painamalla fn + f12 useamman kerran))

Aikani Emman touhuja katselleena tylsistyin ja päätin hypätä lumipenkan yli, joka on minulle tehty aidaksi. Tilaisuus oli oiva, sillä huomasin ihmisten kiinnittävän huomion vain Emmaan, joten kukaan ei huomaa jos käyn pienellä tutkimusretkellä.
Retki osoittautui kuitenkin tylsäksi, halusin melko pian palata takaisin, mutta en päässytkään enää toisesta suunnasta penkan yli takaisin pihaan. Onneksi Jonna kiersi hakemaan minut toista kautta, muuten olisin voinut eksyä. 

Olin ladannut videon ensin väärää kautta, joten se ei toiminut. Latasin uudelleen, toimiiko nyt?

Hiihtoloma

Takana on melko tylsä hiihtolomaviikko, minua ei ole viety edes pulkkamäkeen!
Päiviäni on kuitenkin piristänyt keväinen aurinko, joka on pilkahdellut lähes joka päivä.
Hiihtoloma on mennyt löhöillessä, naapureiden puuhia ikkunasta kytätessä ja lumipallojen perässä juostessa.

Löhöilyä

Viimetalvena lumipallot olivat mielestäni tylsintä mitä tiedän, kuka hullu niiden perässä alkaa juosta kun ne kuitenkin heti hajoavat tai uppoavat lumeen?
Tänävuonna suojakelien tultua kuitenkin muutin mieleni niistä ja nyt olenkin innokkaasti pesäni takapihalla juossut lumipallojen perässä ja ottanut niitä ilmasta kiinni. Tämäkin leikki kuitenkin loppui lyhyeen kun takapihani vuorautui lumikinosten alle, kun katolta tippuivat lumet. Nyt en saa olla takapihalla juuri lainkaan, koska jostain aivan käsittämättömästä syystä ihmiseni luulevat että karkaisin, kun kinosten yli pääsen nyt kiipeämään pois pihasta. Pah sanon minä, korkeintaan pienellä tutkimusretkellä kävisin ja palaisin, kun nälkä yllättäisi. 

Viime viikonloppuna Jonna sai taas siivuousintoilukohtauksen ja siivottuaan lähti ostamaan viherkasveja. Ennen niiden asettelua hän kuitenkin luki netistä Feng Shui-oppaita ja sisusti pesämme niiden mukaan. Nyt hyvä energia pysyy pesässä ja pääsee liikkumaan hyvin, tuoden positiivisen mielen. Enää puuttuu vain tuulikello ja pieni sisustussuihkulähde, sitten tämän pesän Feng Shui on täydellinen.

Tänään lauantaina aamu alkoi oikein mukavasti. Ville heräsi aikaisin ja lähti töihin, me Jonnan kanssa sängyssä käänsimme kylkeä ja jatkoimme unia.
Parin tunnin päästä alkoi kuitenkin pissahätä painamaan ja menin herättelemään Jonnaa läpsien häntä nätisti kasvoihin tassullani ja välillä vaihtaen läpsimisen nuolemiseksi.
Kun vihdoin sain Jonnan heräämään tiesin, että nyt on aamulenkin aika. Keli oli lämmin ja aurinkoinen, joten päätimme kävellä kylälle ja katsella mitä siellä tapahtuu.
Liukkauiden teiden takia matka taittui hyvin hitaasti, ettei Jonna taas kaatuisi ja loukkaisi itseään. Kärsivällisesti minä kuitenkin odottelin, enkä paljoa hoputtanut, vaikka mieli kyllä tekikin.
Kylällä kävellessämme alkoikin Jonnan kahvihammasta kolottaa, päätimme poiketa Samin luona aamukahvilla. Samin luona oli melko tylsää, pari tuntia katselin kun Sami istui tietokoneella ja Jonna pelasi Play Stationilla GTA:ta, eikä kukaan leikkinyt minun kanssani.
Onneksi sitten lähdettiin kotiin.



Ei mennyt kauaa kun mummilasta soitettiin. Lähdimme käymään siellä kahvilla. Tai no, muut saivat syödä herkkuja, minulle annettiin pari kuivakkaa kananpalaa ja nekin minun täytyi etsiä piilosta, ennen kuin sain syödä ne. Rankan etsintäoperaation loputtua vietin loppuajan makoillen ja katsellen kun muut pelasivat Trivial Pursuitia.

Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä

Ajattelin nyt kertoa teille hieman eilisestä retkestäni.

Aamu alkoi mukavasti. Jonnan ystävä Minttu soitti taas ja pyysi, josko me lähtisimme hänen ja Bertta-koiran kanssa taas leikkimään sinne samaisille hiekkamontuille joilla olemme usein olleet. Idea kuullosti oikein hyvältä, montuilla on aina ennenkin ollut niin mukavaa.

Kuvassa minä ja Bertta vajaa vuosi sitten, kun vielä olimme samankokoisia

Jonna kertoi minulle heti, että olemme lähdössä jonnekkin. En kyllä ymmärtänyt minne, mutta Lähteä-sanan kuullessani tiedän, että kohta pääsen jonnekkin kivaan paikkaan. Lähtöön oli kuitenkin vielä aikaa, sitä minä en ymmärtänyt.
Olisin halunnut lähteä heti ja siitä merkkinä juoksin ympäri asuntoa ja hypin ulko-ovea vasten, vaikka eihän se auttanut.

Vihdoin lähdön aika kuitenkin tuli ja menimme pihaan odottamaan, että Minttu tulee hakemaan. Siinä odotellessa ohitsemme kulki hiihtävä papparainen, kai hän olisi halunnut silittää minua, mutta en antanut, sukset olivat pelottavat, puhumattakaan niistä sauvoista!

Automatka kohti hiekkamonttuja oli pitkä ja tylsistyttäävä.
Emmekä sitten edes päässeet hiekkamontuille, sinne ei ollu aurattu tietä... Jouduimme tyytymään metsässä juoksemiseen. Metsä olisi muuten ollut ihan kiva myös, mutta sinne ei paistanut aurinko ja lunta oli niin paljon etten pystynyt liikkumaan muualla kuin poluilla.
Ensiksi odotin innolla Bertan tapaamista, mutta kun vihdoin näimme, Bertta jostain syystä ärsytti minua aivan valtavasti! Minä räksytin ja murisin sille koko retken ajan.
Ei Bertta tavallisesti käy minun hermooni, luulen että ärsytyskynnykseni oli nyt matalemmalla juoksuaikani takia.
Aikani äristyäni Bertalla meni hermo minuun, hän näytti kumpi on pomo ja alisti minut. Sen jälkeen en mennyt enää lähellekkään Berttaa ja aloin odottamaan kotiinlähtöä.

Usein, kun pitäisi lähteä kotiin, minä juoksen karkuun kun olisi niin kiva vielä temmeltää. No, eilen minä oikein laukkasin Jonnan luokse, kun näin hänen kaivavan talutushihnani laukustaan. Sillä se tiesi sitä, että vihdoin tämä kamala reissu on takanapäin!

Pääsimme vihdoin autoon ja matka kohti kotia alkoi, ensin oli vain mietittävä, missä auto saadaan käännetyksi. Ajoimme vähän matkaa eteenpäin ja vastaan tuli tienhaara, joka nytti oivalta kääntöpaikalta. Sitä ei ihan äskettäin ollut aurattu, mutta ei siinä paljoa lunta ollut. 
Niimpä loistokuskimme Minttu peruutti siihen, pysähtyi, käänsi renkaat ja jatkoi matkaa toiseen suuntaan. Vaan eipä jatkanutkaan. Auto oli jäänyt siihen jumiin, kaasuttaessa se pysähtyi aina.

Yhteistuumin päätimme laittaa Jonnan työntämään. Auto ei hievahtanutkaan.
Minttu kaivoi enimpiä lumia auton alta ja sitten yritettiin uudelleen. Auto pysyi liikkumattomana.
Tulimme siihen tulokseen, että olemme jumissa.
Soitimme apuun Mintun poikaystävän Anssin ja pari hänen kaveriaan. Pojat yrittivät vaikka mitä, mutta auto pysyi kuin pysyikin jumissa.
Ja kyllä Anssi oli vihainen.
Meitä tyttöjä meinasi välillä alkaa naurattamaan koko tilanne, mutta ei siinä uskaltanut hymyilläkkään.
Vihdoin saimme paikalle vetoköyden, jolla auto saatiin vedettyä toisen auton voimin pois jumista.
Ja matka kohti kotia saattoi alkaa ihan oikeasti.

Tässä siis reissu, jota olin koko aamun innolla odottanut. Jälkeenpäin ajateltuna mieluummin olisin jäänyt kotiin nukkumaan.

Illalla käväsin vielä Heli-mummin nimppareilla ja kotiinpäästyäni olin niin väsynyt etten jaksanut hievahtaakkaan omalta paikaltani.

Nykyään olen ominut olohuoneen korituolin itselleni

Uusi villapaita ja menkat

Jipii! Nyt se on vihdoin valmis, nimittäin uusi Villapaitani. En vaan oikein tiedä vielä miten siihen pitäisi suhtautua... Toisaalta se on ihan kiva, mutta toisaalta se hieman häiritsee menoa, kun en ole vaatteisiin tottunut.
Mutta nätti se on ainakin ja sehän se on pääasia.
Nyt sitten vaan odotellaan kovia pakkasia, että pääsen testaamaan kuinka se lämmittää.

Tässä minä nyt sitten poseeraan uusi paita päällä.

Jonna halusi välttämättä valokuvata minua uusi villapaita päällä, niimpä minä kiltisti jouduin poseeraamaan sängyllä, vaikka olisi ollut muutakin tekemistä.
Yritin poseerata myös pihalla, mutta siellä paidasta ei näkynyt kuin murto-osa, koska lunta oli tänään satanut niin paljon että hukuin sinne.
Minua se ei haitannut, uusi lumi on aina yhtä kivaa!!

Sitten toiseen ajankohtaiseen asiaan, nimittäin menkat.
Täällä ne ovat taas. Onneksi en sentään ole joutunut käyttämään housuja!
Ei sillä että minä niitä suostuisin muutenkaan pitämään, vaikka käskettäisiinkin.
Sängynpeittoa olen vähän sotkenut, mutta muuten olen onnistunut pitämään paikat puhtaina. 
Ulkona käydessä penkat ovat tulvillaan houkuttelevia poikakoirien hajuja ja haluaisin etsiä jokaisen niistä, mutta aina minut viedään takaisin sisälle, eikä tapaamaan uroksia, niin kuin toivoisin.
No, kostan sen sitten itkemällä lakkaamatta ja kovaäänisesti kesken Jonnan suosikkiohjelmien.

Ainiin; Hyvää ystävänpäivää kaikille!
Tänä aamuna yllätimme Villen kanssa Jonnan viemällä sille ystävänpäiväaamupalan sänkyyn.

 

 P.S. Ylimmäisessä kuvassa näkyvä pehmolelulammas houkuttelee minua kovasti, mutta Jonna on kieltänyt rikkomasta sitä... Vielä minä joku päivä kerään rohkeuteni ja nyhdän siitä pumpulit pihalle!!!!!

Retki hiekkamontuille

Tänään onkin ollut varsin mukava päivä.
Aamulla ulos astuessani koin oikein mieleisen yllätyksen, kun tassut eivät enää palelleetkaan. Ihmisteni mukaan siellä oli enää vain kuusi astetta pakkasta, joten kyllä kelpasi köpötellä.

Täältä minä tulen!!!

Aamiaisen ja pienen löhöilyhetken jälkee Jonnan ystävä Minttu sitten soittikin ja pyysi meitä ulkoilemaan. Olin mielissäni, sillä tiesin pääseväni temmeltämään vapaana ja mikä parasta, tapaamaan parhaan koiraystäväni Bertan.
Bertta on amerikanbulldoggi ja aika lailla minua suurempi, mutta se ei menoa haittaa. Bertan kanssa olemme tunteneet pennusta asti, joten suuresta kokoerosta huolimatta en yhtään pelkää häntä!

Automatka oli pitkä ja tylsä, kovasti olisin halunnut jo tervehtimään takaosassa matkustavaa Berttaa, mutta jostain syystä ihmiset eivät päästäneet meitä leikkimään autossa, en kyllä ymmärrä miksi.

Matkamme päättyi syrjäisille hiekkamontuille ja siellä olikin tilaa temmeltää.
Ei minua haitannut vaikka en Bertan perässä pysynytkään, eikä edes se, että lyhyiden tassujeni takia juutuin välillä lumikinokseen kiinni, sitkeästi pyristelin pois ja jatkoin matkaani!
Välillä oli kuitenkin rauhoituttava ja pysähdyttävä poseeraamaan, kun Minttu-täti halusi kuvata söpöä olemustani.

Toisinaan maltoimme myös hengähtää

En siinä touhun tiimellyksessä huomannutkaan, kun suuri poika-koira oli liittynyt seuraamme. En tiedä mistä se tuli, mutta yhtäkkiä se vain oli siinä. Kai se olisi halunnut leikkiä, mutta minua hieman pelotti, katsoin parhaaksi piiloutua Villen taakse, siellä oli turvallista.
Onneksi tuo suuri ja pelottava ilmestys tultiin pian hakemaan pois.

Kohta alkoikin jo tulla vilu, enhän minä sitä huomannut, mutta ihmiset valittelivat kylmyyttä, joten päätimme että on aika lähteä.
Toisinaan tykkään juosta karkuun silloin, kun olisi aika lähteä, mutta tänään olin kaikesta riehumisesta niin väsynyt, että päätin ihan suosiolla antaa ottaa itseni kiinni.

Kotiin päästyämme näytti siltä, että pitäisi imuroida ja vähän siivota.
Päätin heti ottaa työnjohtajan roolin ja asetuin mukavasti sohvalle valvomaan siivousoperaatiota.

Välillä matka tyssäsi.

Pakkanen

Tämä aihe ansaitsee aivan oman postauksensa, nimittäin pakkanen!
Se on kurjinta mitä tiedän.
Viime talvena olin vielä niin pieni, etten pakkasista muistanut oikein mitään, enkä kyllä olisi halunnut vieläkään ottaa selvää mitä ne sellaiset oikein ovat.
Lumen tulosta olin oikein innoissani ja aluksi luulin, että tehtävänäni oli syödä kaikki maailman lumet. Tehtävä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi.

Nyt lähipäivinä talveni on kuitenkin tullut pilaamaan pakkaset, tänäänkin ulkona oli kylmää -25 astetta.
Aina minä olen innoissani lähdössä ulos, mutta jo muutaman metrin päästä huomaan, että liian kylmähän siellä on. Eikä yhtään auta, vaikka kuinka nostelen tassujani tai yritän käpertyä lumipenkkaan lämmittelemään.
Tänään minulle aloitettiin onneksi kutomaan villapuseroa, toivon, että se edes vähän lämmittäisi.

Viikonloppu Sievissä

Torstaina minulla olikin jännät paikat kun sain kuulla pääseväni matkalle Sieviin Jonnan mummin luokse. Olinhan minä Inkku-mummin jo tavannut, mutta koskaan en hänen luonaan ollut päässyt vierailemaan.
Aamulla ihmiseni lähtivät käymään Jyväskylässä ja minun piti malttaa odottaa kotona yksin koko aamupäivä, että päästään lähtemään. Onneksi aika meni kuitenkin nopeasti.
Pakkailussa yritin kovasti olla mukana, vaikka eikai minusta tainnut paljoa apua ollakkaan..

Vihdoin pääsimme matkaan. Automatkoilla tykkään asettua auton takaosaan lattialle ja panna pääni oven ja penkin väliin, siinä minä sitten koko matkan tuhisen ja nautin. Matkustaminen on ihan kivaa, mutta vielä kivempaa on, kun pääsee määränpäähän ja näkee uusia paikkoja!
Ihmiseni ovat harkinneet minulle turvavyön ostoa autoon, itse en siitä oikein innostu, että sitten pitäisi istua penkillä, enkä saisi enää löhöillä lattialla. 

Perillä mummilassa olikin paljon uutta ja ihmeteltävää. Olin niin innoissani että juoksin ympäri mummilaa ja siitäkös Inkku-mummi ei tykännyt kun matot menivät ruttuun ja jätin jälkeeni sekasortoa. Enhän minä tahallani, mutta kun uudet paikat ovat niin kivoja!

Perjantaina menimme sitten Jonnan serkun luona käymään, siellä oli minulle kaveri, Luma-koira.
Luma ei oikein tykännyt minun rajuista leikeistä, kun tykkäisin vähän näykkiä samalla, muita se ei ole vielä tähän mennessä haitannut, joten minä en oikein ymmärtänyt sitä. Illalla väsytti sitten kovasti, Luma on niin sukkela ja villi etten oikein meinannut pysyä perässä, vaikka sitkeästi yritinkin.

Lauantai-iltana olikin viikkoni kohokohta, pääsin nimittäin pitkästä aikaa saunaan, ai että oli mukavaa!
Kauaa en kuitenkaan siellä viihtynyt, sillä kuumuudessa alkoi janottaa kovasti. Löylykauhasta en missään tapauksessa uskalla juoda, joten sitten oli jätettävä sauna ja mentävä omalle juomakupille.

Inkku-mummi meni hetki sitten nukkumaan, niin mielelläni minä olisin hypännyt sänkyyn peiton alle, mutta mummi hätisti minut pois.
Kohta taidan käydä vielä iltapissillä ja kömpiä itsekin omalle pedille nukkumaan.
Huomenna on pitkä automatka edessä takaisin Laukaaseen.

Alkuhaukahdus

Täällä bloggaajan uraansa aloittelee pieni Lyyti-hauva.
Olen jo kokonaisen vuoden ikäinen Welsh corgi pembroke-tyttö, joka nauttii rapsutuksista, leikkimisestä ja etenkin huomiosta.

Olen myös välillä aikamoinen Pintitojootti, mistä tämä bloginikin nimensä on saanut. Mikä se Pintitojootti sitten on? -En minä vaan tiedä, mutta sellainen minä kuulemma olen. 

Olen myöskin kiltti, kaikinpuolin mukava ja touhukas ja tykkään matkustella omistajieni mukana missä milloinkin ja nähdä uusia paikkoja.
Kyllähän muut koiratkin ihan kivoja ovat, mutta ihmiset - varsinkin miehet - ovat lempiväkeäni.
Onneni kukkuloilla olen silloin, kun onnistun nuolemaan jonkun naaman aivan läpimäräksi!!
Kyllähän minä toki vähän vihainenkin välillä yritän olla. Minua niin kovasti suututtaa, jos omistajini kaiken huomion vie joku toinen koira ja jään itse kakkossijalle, silloin tulen lähes poikkeuksetta mustasukkaiseksi. Enkä myöskään pidä siitä, että toiset koirat koskevat Minun ikiomiin lelu-aarteisiini, jotka olen huolella piilottanut.


Lopuksi voisin vielä kertoa vähän laumastani, joka koostuu minun ihmisistäni.
Pesämme sijaitsee Laukaan Lementtilässä, jossa asun rivitaloasunnossa kahden ihmiseni kanssa.
Villestä tykkään oikein paljon, hän niin kovasti aina minua lellii ja paijaa. Jonna välillä koettelee hermojani, kun aina pitäisi olla tottelemassa, eikä vastaan sanominen oikein auta - toisin kuin Villen kanssa.
Laumaani kuuluu myös Jokiniemessä asuvat mummi ja ukki, joiden luona on oikein mukava vierailla. Varsinkin, kun siellä saan aina syödä masun täyteen hekkuja ja paljon rapsutuksia. 

Tottahan toki minä kuitenkin itsepäisenä luonteena aina välillä keksin pieniä tihutöitä, joilla ärsyttää ihmisiäni. Välillä tykkään iskeä hampaani kaikkeen paperiseen, minkä saan revittyä oikein pieneksi silpuksi ympäri asuntoa ja olempa minä yhden seinänkin pentuaikoina pistänyt remonttiin.
Ja jos oikein hyvä tuuri käy, joskus saatan päästä jopa pienelle karkumatkalle, harmi vaan etten kovin kauaksi uskalla lähteä...

Saa nähdä kuinka pitkäkestoinen ja aktiivinen bloggaaja jaksan olla, mutta jospa ainakin pari kirjoitusta tulisi julkaistua.


Tässä vielä kuva minusta. Kuva on vanha, elämäni ensimmäisenä keväänä otettu, mutta poseeraan niin kauniisti, että kuva ansaitsee tulla julkaistuksi.
Myöhemmin lisäilen muitakin kuvia sekä pentuajoiltani, että vähän uudempiakin.